VAK Huoltopalvelut Oy:ssä kehitetään uutta johtamiskulttuuria
14.10.2016
Uusi vuosi ja uudet ideat
30.1.2018

SDB Oy vie suomalaista osaamista maailmalle markkinointinimellä PuustelliUSA

Scandinavian Design Build SDB Oy on Raumalla kotipaikkaansa pitävä startup-yritys. Yritys edustaa ja myy Puustelli Miinus-tuotteita USA:n markkinoille tytäryhtiönsä SDB Inc:n kautta markkinointinimellä PuustelliUSA. Liiketoiminta ei rajoitu kalustamiseen vaan yhtiö kehittää innovatiivisia kalustamis- ja remontointipalvelukonsepteja.

SDB Oy:llä on takanaan ensimmäinen kiireinen toimintavuosi. Tytäryhtiö on käynnistänyt toimintansa Minneapolisissa ja tähän mennessä jo useat kymmenet asiakkaat ovat hankkineet kotiinsa skandinaavista, kaunista ja ekologista designia. Ensimmäinen myymälä avataan tulevana kesänä Minneapolisin Uptownin alueella. Syksyllä on toimituksessa ensimmäiset kalusteet San Franciscoon.

Yhteistyömme SDB Oy:n kanssa on käynnistynyt jo yrityksen perustamisvaiheessa. Asiantuntijamme on auttanut yrityksen alkuvaiheen kokonaisrahoituksen järjestämisessä, esimerkiksi TEKES:n kansainvälisen kasvun suunnittelu-rahoituksen hakemisessa sekä projektin ohjauksessa. Yhteistyö jatkuu tiiviinä edelleen liiketoiminnan suunnittelussa ja uusien palvelukonseptien kehittämisessä.

Jaa tämä:
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedIn